Uusi kalkinpolttouuni on valmistuksesta asennukseen RKT:n omaa osaamista



Vaativia työkohteita Rautaruukilla

Masuunin jäähdystyslaattoja uusittiin

Rautaruukin tehtaille Raaheen ja Hämeenlinnaan on toimitettu useisiin vaativiin kohteisiin kunnossapitourakointia ja toimituksia. Raahen ykkösmasuunin välikorjauksen yhteydessä viime kesänä Emman  jäähdytystä uusittiin ja korjattiin. RKT urakoi onnistuneesti ja säästi arvokasta työaikaa.

Työ tehtiin nopealla aikataululla. Työn vaativuutta lisäsi se, että sula raakarauta pidettiin masuunissa korjauksen ajan.

- Tämä oli kiivastahtinen ja tarkasti aikataulutettu työ. Vaihdoimme 22-tasolle jäähdytyslaattoja sekä jäähdytysputkistoja. Laatan vaihto sisälsi tavanomaista enemmän hitsausta, koska entinen iso laatta vaihdettiin nyt kolmiosaiseksi laattakokonaisuudeksi. Onnistuimme hyvin ja jopa alitimme suunnitellun ajan, RKT:n työnjohtaja Matti Ahola kertoo.

Masuunityöt ovat tunnetusti erittäin vaativia sekä aikataulullisesti että työn laadun suhteen. Masuunin tehollinen käyntiaika vaikuttaa suoraan raakaraudan tuotantoon ja koko terästehtaan tuotantoprosessiin.

Kalkinpolttamolle toimitettiin uusi uuni

RKT toimitti Raahen tehtaan kalkinpolttamolle uuden kalkinpolttouunin. Uunin teräsrakenteet valmistettiin RTK:n konepajoilla talven ja kevään kuluessa. Uunin vaihtotyö tapahtui huhti-toukokuussa. Vaihtoon kuului sekä vanhan uunin purku että uuden asennus.

Uuni on kuilumainen, useasta lohkosta muodostuva yli 30 metriä korkea ja alaosastaan noin 6 metrin läpimittainen teräsrakenne. Uuden uunin toimitukseen kuului myös panostuslaitteet, savukaasuputkistot ja suojarakenteet. Kipparata on noin 40 metriä pitkä. Vuorotyönä tehty projekti sujui noin kuudessa viikossa.

- Vaativa ja laajamittainen projekti onnistui myös työturvallisuuden osalta hyvin, asennuspäällikkö Kimmo Paavilainen sanoo.

Uusi uuni otetaan käyttöön toukokuun kuluessa. Tilaajan edustaja sanoo, että työ sujui kaikin puolin hyvin ja projekti vietiin onnistuneesti läpi.

Kalkinpolttouunissa poltetaan nimensä mukaisesti kalkkikivi Rautaruukin tuotantoprosessiin soveltuvaksi poltetuksi kalkiksi.

Sinkityslaitteita useisiin kohteisiin

Hämeenlinnan tehtaan sinkityslinjalle on toimitettu sinkityslinjan kuilun seinät. Sinkityslinjalla sinkitään ohutlevynauhat. Sinkityskuilu kuuluu oleellisena osana vaativaan sinkitysprosessiin. Hämeenlinnassa osa sinkitystä ohutlevynauhasta muovipinnoitetaan pääosin rakennusteollisuuden ja rakentajien käyttöön.

Palvelusopimus kunnossapidosta

RKT on tehnyt kunnossapitotöistä palvelusopimuksen Raahen tehtaan sintraamolle, masuunille ja valssaamolle. Vuosisopimuspohjalta on sovittu runsaan 200 kohteen kunnossapidosta tehtaan tuotantoprosessiin sidotuilla osastoilla.

Toimitusjohtaja Pekka Kallio sanoo, että tämä edustaa uutta toimintatapaa ja on laajenemassa uudeksi, tehokkaaksi toimintamalliksi useilla teollisuuden aloilla. Hän määrittää juuri terästeollisuuden erääksi alan pioneeriksi.

- Tämä on meille kuten asiakkaillemmekin hyvä ja joustava toimintamalli. Nyt Rautaruukin Raahen tehtailta saatavia kokemuksia voimme hyödyntää asiakasyhteistyössämme jatkossa.

Rautaruukin kunnossapitoinsinööri Mauno Saarelan mukaan työt ovat vaativia viikkokorjauksissa tehtäviä, toistuvia kup-töitä, joita tehtaan eri osastoilla tehdään linjojen, koneiden sekä laitteiden häiriöttömän toiminnan varmistamiseksi.





Rannikon Konetekniikka

  RKT-UUTISET


RKT-UUTISET
on Rannikon Konetekniikka Oy:n tiedotuslehti.
ISSN: 1458-6215

<< Etusivulle
^^ Ylös
<< Www.rkt.fi