Rannikon Konetekniikka pakkauslinjatoimittajaksi

Rannikon Konetekniikka on saanut merkittävän toimitussopimuksen Rautaruukin Raahen tehtaan valssaamolle. RKT toimittaa täysin automatisoidun paketointilinjan uudelle arkkileikkauslinjalle Raahen valssaamolle toimien projektin kokonaistoimittajana.

- Pakkauslinjan toimitus Raahen valssaamolle on erittäin merkittävä kauppasopimus RKT:lle. Samalla tämä on vaativien kokonaistoimitusten ponnahduslauta laajeneville markkinoille ja jatkoa aiemmille toimituksillemme kotimaassa ja ulkomailla. Projektin täsmällinen kokonaishallinta on tietysti meille näytön paikka, toimitusjohtaja Pekka Kallio sanoo.

Teknisesti vaativan ja automatisoidun linjan suunnittelu on jo käynnissä. Asennukset alkavat ensi keväänä ja linja valmistuu vuoden 2009 loppuun mennessä. Projektipäällikkö Matti Mällinen RKT:ltä kertoo, että linjan valmistus tehdään RKT:n omilla konepajoilla Merijärvellä ja Raahesas.

- Suunnittelu on jo käynnistynyt ja asennuksiin päästään ensi vuoden huhtikuun alussa. Linja käynnistyy ensi vuoden lopulla, Mällinen määrittää.

Rautaruukin puolelta projektipäällikkönä toimii Pentti Ramstedt. Hän kertoo, että paikallisen toimittajaan luotetaan ja juuri tämä oli eräs tärkeä peruste toimittajavalintaan. Käynnissä olevan valssaamon sisällä tapahtuva linjan asennus vaatii joustavuutta ja täsmällistä toimintaa.

- Vaativien terästuotteiden osuus lisääntyy ja ne halutaan pakata huolellisesti. Uusi linja palvelee juuri näitä pitkälle vietyjä asiakastarpeita. Arkkilinja nostaa leikkauskapasiteettia ja avaa erikoslujille ohuen pään tuotteille uutta palvelua, Ramstedt sanoo.

Arkkileikkauslinjan laitetoimittaja on saksalainen Sundwig, joka kuuluu Andritz Groupiin. Linja palvelee Ruukki Metalsin asiakkaita ja se sijoitetaan entisen arkkilinjan viereen Ruukki Productionin tuotantoon Raahen valsaamolle.





Rannikon Konetekniikka

  RKT-UUTISET


RKT-UUTISET
on Rannikon Konetekniikka Oy:n tiedotuslehti.
ISSN: 1458-6215

<< Etusivulle
^^ Ylös
<< Www.rkt.fi