
Untitled Page
Kaksi vuosikymmentä täyttyy
Rannikon Konetekniikka tulee täyteen miehen ikään eli kahdenkymmen vuoden ikäseksi syksyllä 2008. Vuonna 1988 perustettu RKT on kehittyvä, monipuoliseen asiakasteollisuuteen sekä tiettyihin vaativiin teollisuus- ja konepajatuotteisiin keskittynyt palvelu- ja konepajayritys.
Viime vuosien kehitykseen on kuulunut oleellisesti markkinajohtajuuden hakeminen korkeaa teknistä tietämystä vaativilla erikoistuotealoilla. Voimakkaan kotimaan markkina-aseman lisäksi on katseet käännetty kansainvälisille markkinoille etenkin itäiseen Keski-Eurooppaan, Venäjälle ja viimeksi Intiaan.
- Meillä on vaativien projektin vahvaa osaamista, kokonaistoimitusten hallintaa ja erinomaisia huipputuotteita. Luotamme menestykseen myös kansainvälisessä kilpailussa, toimitusjohtaja Pekka Kallio kiteyttää.
Hän toteaa, että yritys kasvaa ja kehittyy hyvän sekä osaavan henkilöstön kautta. Juhlavuotta juhlitaan yrityksessä lähinnä työn merkeissä. Vielä tämän vuoden aikana valmistuu sosiaalitilojen laajennus, konepajalle hankitaan uusia koneistuskoneita ja hiljattain hankittu uusi Besthalli helpottaa tilatarpeissa. Konepaja-alue on aidattu asianmukaisesti. Turvajärjestelmään asennetaan tietyt kulkuportit ja valvontakamerat, joilla saadaan rakennettua turvallisuutta edistävä ympäristö yrityksen toiminnoille ja konepajalle. Investoinnit auttavat myös asiakastoimitusten ja palvelun sekä läpimenoaikojen kehittämisessä ja toimitusvarmuuden parantamisessa.
|